Taistelen edelleen Kelan kanssa vammaistuesta. Jälleen tuli hylkäävä päätös. Loppukesästä pitäisi päästä taas neurologille, pyydän silloin uutta kunnollista B-todistusta, jotta voin taas aloittaa rumban uudelleen. Olen päässyt niin pitkälle valituksissa, että nyt lähtee vastine vakuutusoikeuteen. Muutoksenhakulautakunnassa valitus viipyi 1,5 vuotta. Saa nähdä kuinka kauan nyt odotellaan.
Löysin Kelan sivuilta , että osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevat voivat saada korotettua lapsilisää (jos siis on lapsia), jos ymmärsin oikein. Ihmettelen vaan, ettei kukaan kelassa ole koskaan maininnut tällaisesta mahdollisuudesta. Voihan silti olla, että näissä lääkkeissä ja näin rankan työpäivän jälkeen ymmärsin väärin asian.
Kirjoitelkaa kuulumisia!!!;-)
Emma
Mites teillä on kesä sujunut? Itse olen nauttinut kesästä suuresti. Lämpö/kuumuus ovat tehneet vain hyvää. Näköjään helteellä ei jalatkaa särje lainkaan.
Tänään on suunnitelmissa siirtyä Yyterin suuntaan, kunhan vain työpäivä on ohi!
Aurinkoisia terkkuja kaikille, ilmoitelkaahan itsestänne!8-)
Emma
On se vaan ihanaa, että aurinko paistaa ja lumet sulaa nopeasti. Olen huhkinut pihassa ja tehnyt sellaisia pieniä uria, jota pitkin vesi ihanasti solisee viemäriin. Joo, tiedän että kyllä ne vedet vähemmälläkin sulaa ja häviää, mutta se on vaan niin hauskaa puuhaa. Varsinkin kun huomaa kuinka isot lammikot vähitellen katoaa ja maa alkaa kuivua.
Kauhistuttaa vaan kuinka suurta tuhoa nuo valtavat lumikinokset ovat tehneet ihanille pensailleni, jotka vasta viime kesänä alkoivat kasvaa.
Nilkkatuki löytyi, muttei sellaista massivista koukkutukea, vaan ihanan siro, joustava tuki, jonka kanssa työpäivä meni todella kepeästi siihen asti, kunnes väsymys iski jälleen. Kävin ostamassa sen nilkkatuen Satakunnan apuvälineestä eteläpuistosta, oli todella ystävällistä palvelua.
Aurinkoisen iloista kevättä teille kaikille!!
Luulin jo hukannneeni tämänkin tekstin, mutta löytyihän se jostain tuolta.
Emma
Sääri oli sen verran kipeä, että päätin ottaa yhteyttä neuron fysioterapeuttiin. Hän kokeili jalkaani nilkkatukea. Sääri tuntui heti paremmalta, eikä kävely sattunut yhtään.
Sain kokeiltavaksi jonkunnäköistä peroneustukea. Nuorten illassa taisi joskus sellainen olla näytillä. Ihana ajatus muuten, mutta mihin ihmeen kenkään sellaisen saan sovitetuksi. Työkengissä ei satu olemaan sellaisia koukkuja, että saisin sen kiinni niihin. Talvikenkiin on myös ihan mahdoton saada sellaista kiinni, kun jokaisessa talvikengässäni on varsi, toisissa varsi on polveen asti
Olisiko teillä vinkkejä tai tietoa onko tuollaisista nilkkatuista muita vaihtoehtoja kuin sellainen, joka kiinnitetään koukuilla kenkään.
Emma
peroneus, peroneustuki
Täällä taas pitkästä aikaa. Taas jaksaa kirjoitella. Leivoin aamulla piparitaikinan ja nyt se odottelee jääkaapissa pikkuleipureita koulusta.
Pikkujoulut oli ja meni laittakaa nyt ihmeessä vähän kommentteja, miten pirskeet meni.
Joulua odottelen jo kovasti, lahjat on jo kaikki ostettu ja piilotettu.
Tuntuu taas, että jaksaa hyvin touhuta, edes päiväunia ei ole tarvinnut ottaa yli viikkoon. Mites teillä muilla menee. Mites pikku e on sen Copaxonen kanssa sujunut? Laitoin taas viestiä sinne Sanofi Aventikselle siitä tylsästä neulasta, muttei sieltä ole vastattu mitään.
Emma
Kelan kanssa “tappelu” on vienyt ihan mehut. Nyt mietin pitäisikö se vakuutus irtisanoa. kelan mukaan saisin sen tuen, jos minulla ei olisi vakuutusta. Nyt vaan ei enää jaksa ajatella. Tyhmää. Tähän ei edes Metallica auta.
Emma
kela, vammaistuki
Perusteena oli ettei ole riittävästi kuluja. Alentunut palkka sairauden takia ei kelvannut. Lisäksi ne vetosivat, että koska minulla on vapaaehtoinen sairaskuluvakuutus, joka kattaa lääkkeet en ole oikeutettu vammaistukeen.
Toimintakyvyn alenema todettiin sekä sairaudesta aiheutunut haitta, mutta niiden perusteella ei vammaistukea myönnetä.
Emma
vammaistuki
Löysin seuraavalta sivustolta lisätietoa rokotuksista: http://www.pori.fi/perusturva/influenssa_epidemia_index.html
Käykää ihmeessä hakemassa rokotukset, jos se jossain teille suostutaan laittamaan ja jos olette päättäneet sen ottaa. Näin päästään nopeammin eteenpäin eri ryhmien rokotuksissa. Saataisiin meidän pienille koululaisillekin ne rokotteet jossain vaiheessa.
Emma
h1n1, rokotus, sikainfluenssa
Rokotukset ovat siis Porissa alkaneet raskaana oleville, ilmeisesti riskiryhmien rokotus aloitetaan vasta ensi viikolla? Onko teillä joillakin tietoa missä vaiheessa rokotuksissa Porissa mennään? Eli onko riskiryhmien mahdollista saada rokotusta jo tällä viikolla? Jotenkin tuntuu kovin hitaalta tuo rokokttelu, varmasti viikonloppuisinkin voitaisiin rokotella, jos ainetta vaan Porista löytyy.
Ms-tautia sairastavat kuuluvat riskiryhmään, joiden tulee tulee ottaa “normaaliväestöä” nopeammin yhteyttä sairaalaan sairastuessaan, jottaTamiflue lääkitys voidaan aloittaa.
Tänään nähdään Nasevassa ja voidaan jutella asiasta lisää. Pysytäänhän “terveenä”.
Emma
h1n1, naseva, rokotus, sikainfluenssa
Eilen oli taas sanat hukassa. Varmaan johtui siitä väsymyksestä, mistä kirjoitin aiemmin. Eniten häiritsi kuitenkin se, kun yksi läheinen alkoi matkia minua. Tiedän, että pitäisi osata nauraa itselleen, mutta se oli jotenkin liikaa. Se vaan on niin ärsyttävää, kun yrittää selittää jotain asiaa, puhuminen takeltelee ja sanat ovat hukassa. Siinä kohtaa toisen matkiminen ei tosiaan auta asiaa. Välillä puhe on kuin Aliaksen peluuta, minä selitän sanoja värien ja muotojen perusteella ja muut yrittävät pysyä jutun juonessa kiinni. Ehkä on parempi, että olen ihan hiljaa, eipä ainakaan sanat ole hukassa.
Emma
fatiikki, konginitiiviset ongelmat, sanat hukassa, väsymys