Archive

Archive for the ‘Mepa’ Category

Maailman MS-päivä 25.5.

kesäkuu 27th, 2011

Kirjoittelenpa minäkin tänne nyt ensimmäistä kertaa, toivottavasti ei kuitenkaan viimeistä! Maailman MS-päivää vietettiin eilen, keskiviikkona 25.5. koko maailman laajuisesti. Porissakin tapahtumaan osallistuttiin Mikkolan Prismassa esitteitä jaellen yhdistyksen ison julisteen ja muiden infopakettien kera. Koko tapahtuma kesti aamukymmenestä iltakuuteen, itse olin paikalla kahdesta eteenpäin. Pääosin aika meni potentiaalisia esitteenottajia bongatessa, mutta sentään muutama rohkea uskaltautui pöydän viereen kyselemäänkin asioista. Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli mukava ja jos tämän ansiosta yksikin MS-tautia sairastava, omainen tai kuka tahansa muu on saanut voimia ja uusia ajatuksia sairautensa keskelle, päivä ei ole ollut turha! Esitteitä hypistellessäni ehdin kuitenkin miettiä, että kyllä me suomalaiset voitaisiin olla edes hiukan avoimempia. Olisi hienoa, jos näissäkin tilanteissa ihmiset voisivat tulla juttelemaan ihan vaan vaikka sen takia, etteivät tiedä mitä MS edes tarkoittaa. Nyt kuitenkin suurin osa ihmisistä kiersi pitkin seiniä mahdollisimman kaukaa, ettei vaan joutuisi kommunikoimaan mitään vieraan kanssa, joka kaiken lisäksi vielä tyrkyttää jotain joutavanpäiväisiä lappuja. Eipä silti, samanlainen minäkin kyllä taidan olla… Mutta palatakseni itse tapahtumaan. Kiitos kaikille, jotka osallistuivat tai tulivat muuten vain käymään ja juttelemaan! Ensi vuonna taas uudestaan. Jos silloin olisi se karkkikulhokin pöydässä, niin voitaisiin sen varjolla saada sankoin joukoin väkeä paikalle!

Mepa