Archive

Archive for the ‘Yleiset’ Category

T-paitaa

marraskuu 7th, 2009

On tullut oltua kirjoittelun kanssa laiska, joten tänään on sitten hieman kiinni kirjoittamalla kolme artikkelia.

Aikaisemmin tyttöystäväni ehdottama T-paita idea on hieman muhinut päässäni.  Esimerkiksi Mentalwear on yritys joka tekee hauskoja ja hienoja T-paitoja tukeakseen mielenterveyteen liittyviin ongelmiin ja sairauksiin. Kilpailijaksi ei ole tarkoitus ruveta, mutta olisi kiva jos MS-tautisille olisi oma T-paitansa. Oma ideani on tullut Irinan uudestaa biisistä “Et huomaa“. Spotifysta saa kuunneltua koko kappaleen.

Mun kädet ei toimi enää, niin kuin ennen.
Mun jalat ei toimi enää, niin kuin ennen.
Mun pää ei toimi enää, niin kuin ennen.
Mutta mun sydän toimii, paremmin kuin ennen.

Kohtia voisi lisätä ja muuttaa. Tässä oli enemmän idea. Olisiko toimiva? Kommentoikaa.

Yleiset

Esille tuontia ja parantelua

syyskuu 29th, 2009

Aikaisemmin julkaisin vammaistukihakemukseni, mutta se on jäänyt tuonne kauas menneisyyteen. Tässä olisi ne uudestaan: teksti osuus ja laskelmat.

Lisäksi korjasin äänestystä hieman. Soittelin “iso kiho” TK:lle ja eihän se mitään äänestyksestä ymmärtänyt, niin laitoin selvemmin Haluan siis tietää vain, kumpi vaihtoehto olisi parempi, vaikka ne liki samanlaisia ovatkin. Linkistä painamalla näette mainokset. PDF-tiedostoina ja taas Adobe Reader tai Foxit Reader avaamiseen.

TK on kaverini kenellä on kanssa MS-tauti ja oli Maskussa kuntoutuksessa samaan aikaan. Hänen mielestään olen insinöörinplanttu ja hän haukkui kaiken olevan p***aa. Muuten ollaan hyviä kavereita.

Yleiset , ,

Muokkauksia

syyskuu 23rd, 2009

Muokkasin sivussa olevaa palkkia ja lisäsin siihen äänestyksen mainoksesta. Mainokset ovat PDF-muossa. Niitä saat luettua Adobe Readerilla tai Foxit Readerilla. Foxit on kevyt vaihtoehto.

Lisäksi laitoin sivupalkkiin avainsana pilven ja muutan kategorioita vielä hieman. Toivottavasti asiat vain paranevat :)

Yleiset ,

Mainos sairaalaan v 0.2

syyskuu 17th, 2009

Tein uudet versiot mainoksista. Tässä olisi esite sairaalaan versio 0.2 ja esite sairaalaan vaihtoehto versio 0.2.

Versio 1.0 tulee olemaan vasta sopivaksi päätetty versio.

Kertokaa mielipiteitä tästä. Laittakaa kommenttia, palautetta tai postia pikku_e@porims.net.

Kumpi on parempi?

View Results

Loading ... Loading ...

Yleiset ,

Mainos saraalaan

syyskuu 16th, 2009

Väkersin nopeasti, aiemmin tehdyn esitteen pohjalta, Neuroklubi mainos sairaalaan neuroklubista sairaalaan. Kertokaa mielipiteitä tästä. Laittakaa kommenttia, palautetta tai postia pikku_e@porims.net.

Yleiset ,

Uusi teema

kesäkuu 26th, 2009

Vaihdoin uuden teeman, edellisessä tuntui postaukset menevät kovin pitkiksi. Toivottavasti uusi kelpaa :)

Yleiset

Me

kesäkuu 14th, 2009

Niin, me ollaan kaikki nuoria ja sairastamme MS-tautia. Täsä blogissa kerromme kaikenlaista itsestämme ja miten elämämme on muuttunut sairauden myötä.

Osa porukastamme ei halua kertoa kuka on, joten käytämme nimimerkkejä. Minä olen pikku e.

Minä huomasin sairauteni vuoden 2005 kesällä. Jalka ei vain toiminut kuten piti. Talvella 2006 sain diagnoosin. Kesti aikas kauan lääkärille, koska mikään paikka ei ollut koskaan kipeä. Sitten neurologille -> magneettikuvaan ja selkäydinnestenäyte otettiin, joka oli inhottava kun tuli pää kipeäksi viikoksi ja sitten aloittelinkin pian lääkkeen oton. Itse käytän Betaferonia.

Vuonna 2008 olin Maskun kuntoutus keskuksessa ja jos joku miettii kannattaako sinne mennä, niin suosittelen lämpimästi. Mahtava paikka. Olen kuntoutuksen jälkeen mennyt huonompaan kuntoon kokoajan, mutta tauti on sellainen. Eniten voisin syyttää itseäni, kun olen niin laiskasti jaksanut liikkua ja päästänyt itseäni kokoajan huonompaan. Pitäisi kovasti tehdä, mutta helppo sanoa, vaikea tehdä. Mitenkään luovuttaa en aio ja saan mahdollisesti toisen lääkkeen, mikä parantaa elämääni. Lisäksi haluan lisää kuntoutusta vielä :)

Jatkan taas myöhemmin, mutta tässä alkuun tietoa meistä ja minusta.

t: pikku e

Yleiset

Alkuun

kesäkuu 13th, 2009

Moi, tässä alkaa ilmestymään Porin MS-nuorten blogi. Kirjoittajat saattavat vaihdella :)

Alotellaan kunhan keritään.

Yleiset