Archive

Posts Tagged ‘fatiikki’

Kognitiiviset ongelmat

lokakuu 31st, 2009

Eilen oli taas sanat hukassa. Varmaan johtui siitä väsymyksestä, mistä kirjoitin aiemmin. Eniten häiritsi kuitenkin se, kun yksi läheinen alkoi matkia minua. Tiedän, että pitäisi osata nauraa itselleen, mutta se oli jotenkin liikaa. Se vaan on niin ärsyttävää, kun yrittää selittää jotain asiaa, puhuminen takeltelee ja sanat ovat hukassa. Siinä kohtaa toisen matkiminen ei tosiaan auta asiaa. Välillä puhe on kuin Aliaksen peluuta, minä selitän sanoja värien ja muotojen perusteella ja muut yrittävät pysyä jutun juonessa kiinni. Ehkä on parempi, että olen ihan hiljaa, eipä ainakaan sanat ole hukassa.

Emma , , ,

Taas väsyttää

lokakuu 31st, 2009

Torstaina innoistuin taas pitkästä aikaa leipomaan. Taitaa se Copaxone auttaa jaksamisessa siinäkin suhteessa. Ostin pari vuotta sitten ihanan leivontakirjan, jostai löytyi herkullisia ohjeita. En ole edes avannut kirjaa ennen torstaita. No, taisin innostua vähän liikaa, koska väsyin ihan totaalisesti, perjantaina oli vielä työpäivä ja huomasi, että vapaapäivänä oli tullut kaikkea muuta kuin levättyä.Pitäisi nyt tosissaan opetella se huilaamisen jalo taito vapaapäivinä. Varsinkin joulun alla on mielessä kaikkea muuta hommaa, paljon.

Olen löytänyt itseni useamman kuin kerran shoppailemasta vapaapäivinä, aina on jotain ostettavaa. pitää varmaan antaa miehelle rahapussini, kun hän lähtee töihin, niin ei tule mieleenkään lähteä kaupungille.

Tänä aamuna herätessä jalat painoivat kuin niihin olisi laitettu lyijypainot, lisäksi oli oksettava olo (sellainen kun minulle tulee ollessani todella väsynyt). Nyt olisi edessä kämpän siivousta, olin jo tarkkaan miettinyt tämän päivän ohjelman. Jalat on nyt toista mieltä. Saa nähdä pääsenkö edes iltapäivällä haravoimaan.

Asiasta toiseen. Oletteko koskaan käyneet sellaisilla kynttiläkutsuilla. En kyllä ymmärrä miten joillakin on varaa ostella jotain 40 €:n kynttilöitä, tai tuikkuja, joiden hinta on n.2 € kpl, paloaika n. 4 tuntia. ihan hullua rahastusta, samoin kuin meidän piikit. kuukauden satsilla ihan törkeä hinta. kuka noita hintoja oikein keksii?

Metallica sopii hyvin tähän olotilaan. Alkaa mieliala nousta, kun muistaa kuunnella tarpeeksi lujaa!!

Emma , , ,

Fatiikki

lokakuu 14th, 2009

Ihanaa, odotettu vapaapäivä tuli jälleen. Olin suunnitellut vähän silitystä ja luvannut leipoakin. Kymmenen aikoihin ajattelin katsella nauhalta yhden ohjelman ennnen silityksen aloittamista. Noh, varttia yli kaksitoista siitä heräsin, edelleen nukutti, mutta pakotin itseni ylös.  Silitys jäi sitten tältä päivältä. Pullat tuli kuitenkin leivottua.

Välillä töissä iskee väsymys samalla tavalla, väsyttää niin, ettei puhua jaksa. Silloin menisi mielellään muutaman tunnin unille, mutta harvassa työpaikassa tällainen on mahdollista.

Emma , ,