Archive

Posts Tagged ‘kaatuminen’

Episodi rappusissa

marraskuu 24th, 2009

Inhoan nykyisellään yllätyksiä ja muutoksia. Olin tänään tulossa kotiin, jo hieman väsyneenä ja nälkäisenä ja olin menossa rappusia ylös. Rappuset eivät ole helpoimpia muutenkaan, kun jalat kenkkuilee, mutta tällä kertaa vasen jalka sattui tarttumaan edellisen rappuseen kiinni. Tästä seuraa, että oikealle jalalle menee kaikki paino ja tasapaino menee täysin. Kiva siinä oli roikkua kaiteessa ja saada itseänsä jotenkin rappuselle pimeässä, että pääsisi istumaan.

Onneksi sitten pääsin kotio, jossa kompastuin ja kaaduin. Kaatuminen on niin yleistä, että en edes moisia enää laske. Harvoin niissä mitään sattuu. Enemmän pelkään irtaimiston, kuin itseni puolesta. Onnekseni omaan hyvät unenlahjat, kun muutaman lyhyen puhelun jälkeen nukahdin eteisen lattialle, istuen ja kylmään betoniseinään nojaten :)

Pikku e:n tekniikka sivulle aiheita voisi olla spotify (voit kuunnella musiikkia koneelta, ilmaiseksi ja laillisesti) tai TK:n vähättelemä Firefox (nettiselain) ja sen lisäosat. Olisiko tarvetta/kysyntää? Nyt on kyselykin.

pikku e , ,

Kaatumisiin (lisätty yksi kohta)

lokakuu 9th, 2009

Kävin ostamassa uuden näppäimistön, niin pitää tulla kokeilemaan miten tämä toimii kun kirjoittaa hieman pitemmin. Niin ja kävin kaatumassa Nasevalla.

Tysabrinin käytön jälkeen en ole kaatunut, kuin muutaman kerran. Tuntuu että tasapaino on siten hieman parantunut. Tänään Nasevaa vasta päätä kävin kaatumassa, kun piti mennä läheiseen ATK-liikkeeseen käymään. Sain käytyä Mikro Pasilla, mutta kovat naarmut käteen jäi tuliaisiksi. Lidlissäkin tuli poikettua jälkeenpäin ja kohtuullisen hyvin jaksoin. Olen muutaman viime päivän käyttänyt stepperiä ja hieman alkaa näkyyn, että tästä  rääkistä on ollut hyötyä.

MS-nuorissa puhuttiin hieman, että onko Tysabrinista ollut hyötyä listaan tähän muutamia.

Plussat:

  • Palautuminen ollut nopeampaa
  • Jaksaminen on hyvä ja nyt tuntuu todella kuntoutuksen tarpeen
  • Henkinen jaksaminen on kasvanut toiseen potenssiin (kysykää vaikka tyttöystävältäni) (lisätty jälkeenpäin)

Miinukset:

  • Muutamina kertoina, kun olen ollut väsynyt tai vessahätä, niin sitten ei toimi mikään todella raskasta raahata itseään toimimattomilla jalkojen takia

Listailen lisää jos keksin jotain. Olen vasa kerran saanut sitä, että varmaan paranee ensi kerran jälkeen taas. Yksi asia mikä ei ole oikeastaan kumpikaan, että olen alkanut näkemään outoja unia. Tänään uneni koski sitä kun joku asiakas soitteli ja loppujen lopuksi ihmetteli miksei minulla ole yritykselle kotisivuja. Muutama yö sitten oli uni kuin kauhu leffa, mutta katselin sitä, en ollut siinä. Tarttee kysellä kun käy sairaalassa, että onkohan moinen tavallista. Huvittaa enemmän itseäni :)

pikku e , , ,

Toinen päivä uudella lääkkeellä

syyskuu 17th, 2009

En nyt joka päivästä meinaa raportoida,mutta kerrotaan nyt toisenkin päivän tuntemukset.

Tänään piti mennä kahdenksaan kouluun ja sain unta vasta kahdentoista paikkeilla ja tästähän tietää tietenkin kaamea väsymys. Koko päivän olin hirveän väsynyt, mutta en saanut nukahdettua koululla. No päivä meni ihan OK, mutta loppupäivästä tuli lössähdys, suomennos lopussa. Voimat meni kokonaan ja juuri kun olin lähdössä, niin kaaduin koululla ulko-ovilla. Ovet ovat melko raskaat ja onnistuin jotenkin sotkeetuun jalkoihini ja kaatumaan. Käsi tuli pari pientä vekkiä, mutta onneksi tuli taas joku ystävällinen ulkomaalainen auttamaan.

Taksi matka meni sitten ihan hyvin ja junaan päästiin. Junassa kaaduin kyllä taas uudestaan, kun nojatessani vessaan ovea ja avatessani, vessan ovi rämähti yhtäkkisesti auki. Kaaduin melkein siinäkin. Tosin siihen olisi varmasti muutkin, kun miettii tilannetta että nojailee keppiin ja keppi kaatuu yhtäkkisesti. Vaikeaa se on yhtäkkisesti saada tasapainostaan kiinni.

Junassa sain jo hieman nukuttua ja voimat palautuivat paremmin kuin ennen lääkettä tai ainakin se siltä tuntui. Ilta sitten menikin jo tasaisemmin, kun sai ruokaa ja pääsi kotio. Vessahätä tuotti kyllä taas vaikeuksia rappusissa, mutta siihen on jo tottunut. Ennen Toviazin aloitusta asia oli vielä huonommin. Onneksi on Toviaz :)

Lössähdys = Yllättävä voimien hiipuminen. Palautuu yleensä nopeasti, mutta voimat häviävät todella nopeasti ja asiaan ei pysty reagoimaan. Tilanne tai tekeminen ei vaikuta asiaan. Yleinen ongelma MS-taudissa.

pikku e , , ,