Archive

Posts Tagged ‘lääke’

Parempaan päin

syyskuu 27th, 2009

Tänään on ollut jo inhimillinen päivä. Nenä on vielä tukossa ja on hieman outo olo ihossa, mutta muuten tuntuu olevan hyvin asiat.
Outo olo ihossa kohtuullisen tavalista varsinkin selässä. Sairaus toi mukanaan lievää kipua selkään, joka onneksi tästä ongelmasta pääsee yleensä eroon särkylääkkeellä. Kuulostaa ehkä pienestä valittamiselta, mutta on ikävää tuntea paita päällään ikävänä selästä ja istuessa, joka kerta tuntea inha tunne selässä.

Olen lukenut ihmisistä kenellä on MS-tauti ja joutuvat pahimmillaan käyttämään marihuanaa kipujen lievittämiseen. Heidän kertomuksien mukaan kivut ovat iltaisin niin kovia, että marihuanaa juomalla teenä tai polttamalla saadaan kehoa rauhoitettua niin paljon, että pystyy nukkumaan.

Ikävin asia tässä sairastamisessa on, että voimat menevät. Kun on muutenkin todella heikot voimat, niin sitten vielä sairaus vie loputkin. Oli viime viikon maanantaina kaupassa käynti melkoista tuskaa, kun ei jalat meinanneet nousta lattiasta ollenkaan. Taidan tässä vielä voimiani parannella huomiseen asti ja sitten lähteä takaisin Poriin. Toivottavasti muut ei ole sairastuneet tai ovat sairastaneet jo :)

pikku e , , , , ,

Ensimmäinen päivä lääkkeellä poistettu… vahingossa

syyskuu 17th, 2009

Poistinpa blogikirjoitukseni ensimmäisestä päivästä lääkkeellä vahingossa.

No lyhyesti sanottuna:

Päivä sujui hyvin, paitsi kaaduin suoraan naamalleni ja hajotin hampaani. Hammas oli muovista ja muutenkin, että eipä mitään särkyjä ole ollut. Ensi viikolla pääsen sen korjaamaan. Hampaan olin hajottanut jo nuorena kaatuessani luistimilla.

No päivä oli todella lyhyesti siinä. Koitan olla mokaamatta vastaavasti tulevaisuudessa :P

pikku e , ,

Toinen päivä uudella lääkkeellä

syyskuu 17th, 2009

En nyt joka päivästä meinaa raportoida,mutta kerrotaan nyt toisenkin päivän tuntemukset.

Tänään piti mennä kahdenksaan kouluun ja sain unta vasta kahdentoista paikkeilla ja tästähän tietää tietenkin kaamea väsymys. Koko päivän olin hirveän väsynyt, mutta en saanut nukahdettua koululla. No päivä meni ihan OK, mutta loppupäivästä tuli lössähdys, suomennos lopussa. Voimat meni kokonaan ja juuri kun olin lähdössä, niin kaaduin koululla ulko-ovilla. Ovet ovat melko raskaat ja onnistuin jotenkin sotkeetuun jalkoihini ja kaatumaan. Käsi tuli pari pientä vekkiä, mutta onneksi tuli taas joku ystävällinen ulkomaalainen auttamaan.

Taksi matka meni sitten ihan hyvin ja junaan päästiin. Junassa kaaduin kyllä taas uudestaan, kun nojatessani vessaan ovea ja avatessani, vessan ovi rämähti yhtäkkisesti auki. Kaaduin melkein siinäkin. Tosin siihen olisi varmasti muutkin, kun miettii tilannetta että nojailee keppiin ja keppi kaatuu yhtäkkisesti. Vaikeaa se on yhtäkkisesti saada tasapainostaan kiinni.

Junassa sain jo hieman nukuttua ja voimat palautuivat paremmin kuin ennen lääkettä tai ainakin se siltä tuntui. Ilta sitten menikin jo tasaisemmin, kun sai ruokaa ja pääsi kotio. Vessahätä tuotti kyllä taas vaikeuksia rappusissa, mutta siihen on jo tottunut. Ennen Toviazin aloitusta asia oli vielä huonommin. Onneksi on Toviaz :)

Lössähdys = Yllättävä voimien hiipuminen. Palautuu yleensä nopeasti, mutta voimat häviävät todella nopeasti ja asiaan ei pysty reagoimaan. Tilanne tai tekeminen ei vaikuta asiaan. Yleinen ongelma MS-taudissa.

pikku e , , ,