Tänään fiilis on vieläkin heikko ollut ja sen takia en jaksanut mennä salille tänään. Huomenna aamusta sitten se onkin salille meno jo aikataulussa.
Mitäs tänään. Tänään aloitettiin tasapainoilulla, joka aamusta oli aikas kauheata jumituksen takia. Sitten päästiinkin tekemään toimintaterapiaaan tekemään pullaa ja kokeilemaan työtuoleja. Hyviä oli ja yhden sellaisen saankin. Fysioterapiassa jumiteltiin lisää ja fysiokin sen huomasi. Sitten päästiin rentoutumaan, joka oli oikein mukavaa. Sitten vietetiinkin jo iltaa. Tämä viesti tulli myöhässä, eli tarkoituksena on julkaista kaksi viestiä tänään.
Tässä vielä fysioterapeutilleni tekemä runo, jonka hylkäsin:
Autoit minut sinne,
mihin itse en uskonut pääseväni.
Kannustit minua siinä,
missä itse olin jo luovuttanut
Ja vaikka lähden,
niin silti muistan sen,
sen hymyn.
Kiitos siitä,
ja ilosta.
Se auttaa jaksamaan
pikku e
kuntoutus, masku, runo
Eilen sain taas riidan aikaiseksi tyttöystäväni kanssa. Enkä oikein tiedä enää miksi. Jotenkin tuntuu vain olevan oma pääni on jotenkin heikoilla, ihan kaikelle kommentoinnille ja neuvonnalle. Pääni paisuttelee asiat omiin ulottuvuuksiinsa hallitsemattomasti. Kuitenkaan neuvot eivät olleet huonoja, vaan ihan sellaisia mitä pitäisi toimia, pitäisi suunnitella ja toteuttaa aikaisemmin ja järkevämmin aikaa käyttäen. Toivottavasti viikonloppuna aloitettava Copaxone auttaa tuohon yliherkkyyteen.
Tai sitten MS-tauti saa minusta taas teini-ikäisen, eli kaikkeen todetaan “joo joo”. Ainakin itse tein sitä. “Kyllähän minä kaiken tiedän olen jo 1x”. Taannun MS-taudin takia 
Jotain hauskaakin pitää löytää. Taidamme olla liian insinöörejä, riita käytiin eniten tekstiviesteillä. Itse lähettelin suurimman osan viesteistä. Tarttee vielä kotio keksiä jokin tekninen vempele, millä kommunikoida, niin ei tarvitse huulia kuluttaa. Kuten TK sanoisi: Insinöörin planttu
Vielä runo:
–
Suutuin,
en tiedä miksi.
Miksi olen vihainen,
olenko niin väsynyt,
vai niin kipeä.
Taidan tietää miksi,
ehkä kaipaan vain
lämmintä sydäntä syliini.
–
Parempi kuin edellinen.
pikku e
copaxone, riita, runo, tyttöystävä
Arki on todellakin palannut ja ryminällä. Koko viikonloppu tuli tapeltua porukoiden (vanhempieni) kanssa. Kyllä varmasti kaikki tietävät, miten he ketkä ovat kaikista lähimpänä meistä tietävät kaikista parhaiten mihin rakoon iskeä ja miten. Sillä he osaavat suututtaa. Itse tällä hetkellä olen vielä niin heikko hermojeni puolesta, että on todella vaikeaa kestää mitään poikkiteloista sanaa. Täytyy sanoa, että ainakin johonkin asiaan asiaan lääkkeet siis vaikuttavat, koska sekä Tysabrinin että Betaferonia käyttäessäni on hermot ovat olleet lujemmat.
Onneksi enää alle kolme viikkoa Copaxoneen, sitten taas varmasti helpottaa.
Mietin suuttumiseni jälkeen, minkälaisen ominaisuuden haluaisitte? Rajoitetaan ominaisuutta sen verran, että sen pitää olla liki mahdottomuus ja olla henkiseltä puolelta. Itse toivoisin, etten osaisi huutaa enkä suuttua tyttöystävälleni. Hänen äänensä saisi rauhoittaa minua ja katseensa sulattaa minut. Olisi hienoa aina soittaa hänelle ja pyytää rauhoittamaan, joka tulisi liki samantien. Oi voih… voi kun tällaisen saisi ja osaisi.
Olen miettinyt kevääseen sopivaa runoa ja kokeilen, jos se syntyisi nyt kirjoittamalla kun päässä se ei valmiiksi tullut.
Purkitettu on.
Mansikat, mustikat ja puolukat.
Sitten vielä suppilovahverot, kanttarellit ja tatitkin.
Ylin hylly tyhjäksi jää, koska niitä purkkeja mukanani kuljetan.
Sieltä löytyy hiustesi tuoksua, siveät suudelmat ja päivän halaukset.
Vielä kun rakkauden voisi purkittaa…
No on se runo tai jotain sinneppäin. Ei ole edes hyvä 
pikku e
betaferon, copaxone, runo, suuttumus, tysabri
