Ennen varsinaista aikaisemmin lupaamaani aihetta kerrotaanpa hieman MS-nuorista.
Tällä kertaa naureskeltin hieman vähemmän. Tämä enemmän sen takia, että sikainfluessa puhuttaa. Osa porukastamme oli jo rokotteen saanut ja muu osa oli sitä ottamassa, minä mukaanlukien, olemme sitä ensi viikolla hakemassa.Kovasti puhutti asia minkä takia sen saa vasta ensi viikolla riskiryhmä ja miksi terveet saavat sen vielä myöhemmin. No ehkä asialle on jokin hyvä selitys.
Kyllä saimme naurettuakin. Taas kerran porukassamme oltiin puhuttu väärin, ikäväkseni en muista tarkalleen tarinaa, niin siksi pyydän että asianomainen kertoisi sen kommenteissa. Itseäni rupesi porukan kova avautuminen sekä sikainfluenssarokotteesta että Satakunnan sairaalaan neurologian osastoon, jos kyllä voitisiin sanoa että parantamisen varaa olisi monien mielestä. Itselläni on ollut hyvää kohtelua ja useimmiten parantamista olisi lääkäreissä ja hoitajat taas ovat toimineet loistavasti.
Vielä mietittiin pikkujouluja. Niihin koitamme saada tukea Seitiltä ja tämän takia koitamme saada reumaa sairastavia mukaan pikkujouluihimme. Olisi kyllä todella kiva saada reumaa sairastavat mukaan, jotta oppisi tuntemaan heitä ja oppia ymmärtämään sairautta paremmin. Oma tietämykseni sairaudesta on että niveliin alkaa sattumaan ja kipuja osalla porukasta on ja ne ovat todella kovia. Niin ja se on autoimmuniteetti sairaus, kuten MS-tautikin.
pikku e
h1n1, ms-nuoret, reuma, sikainfluenssa
Löysin seuraavalta sivustolta lisätietoa rokotuksista: http://www.pori.fi/perusturva/influenssa_epidemia_index.html
Käykää ihmeessä hakemassa rokotukset, jos se jossain teille suostutaan laittamaan ja jos olette päättäneet sen ottaa. Näin päästään nopeammin eteenpäin eri ryhmien rokotuksissa. Saataisiin meidän pienille koululaisillekin ne rokotteet jossain vaiheessa.
Emma
h1n1, rokotus, sikainfluenssa
Rokotukset ovat siis Porissa alkaneet raskaana oleville, ilmeisesti riskiryhmien rokotus aloitetaan vasta ensi viikolla? Onko teillä joillakin tietoa missä vaiheessa rokotuksissa Porissa mennään? Eli onko riskiryhmien mahdollista saada rokotusta jo tällä viikolla? Jotenkin tuntuu kovin hitaalta tuo rokokttelu, varmasti viikonloppuisinkin voitaisiin rokotella, jos ainetta vaan Porista löytyy.
Ms-tautia sairastavat kuuluvat riskiryhmään, joiden tulee tulee ottaa “normaaliväestöä” nopeammin yhteyttä sairaalaan sairastuessaan, jottaTamiflue lääkitys voidaan aloittaa.
Tänään nähdään Nasevassa ja voidaan jutella asiasta lisää. Pysytäänhän “terveenä”.
Emma
h1n1, naseva, rokotus, sikainfluenssa
Kävin siis eilen saamassa sekä sikainfluessa- että influessarokotuksen. Lupasin kertoa rokotusreaktioista. Ensinnäkin rokotus ei tuntunut lainkaan. Taas huomasin kuinka huono piikki siinä Copaxonessa on, siinä piikki tuntuu.
Mitään flussaoireita tai kuumetta ei tullut. Vähäistä päänsärkyä oli illalla (saattoi kyllä johtua kahvinpuutteesta) sekä aamulla (sama syy). Aamukahin jälkeen päänsärky, se vähäinen oli pois.
Eli ei pahemmin tullut oireita.
Emma
h1n1, rokote, sikainfluenssa
Sain eilen kuulla, että saisin em. rokotteen halutessani työterveyshuollosta ammattini vuoksi. Soitettuani sinne asiasta, siellä sanottiin , että sopii mennä vaikka heti jonottelemaan. Ainoastaan piti selvittää neurologilta sopiiko minun ottaa rokotus? Aloin heti aamulla kahdeksalta soittaa neuropolin numeroon, mutta puhelu ohjautui keskuksee. Siis edes sihteeriä ei saisi kiinni kuin puolen päivän tienoilla. No ei mitään ehtisin vielä silloin hoitelemaan asian. Soitin uudelleen puolen päivän jälkeen, en saanut ms-hoitajaa kiinni heidän sihteerin kautta enkä keskuksen kautta. Kahdelta yritin viimeisen kerran siinä onnistumatta. Voiko palvelu neuronpolilla enää huonommaksi mennä??!! Onneksi minulla ei ollut sen suurempi hätä. Olisi ollut vaan kiva saada se rokotus nyt, kun olen terveenä. Meidän perheessä alkaa olla sen verran flunssaa, että saattaa olla, etten sitä rokotusta pysty enää ensi viikolla ottamaan (siis jos saan neurologin siunauksen).
Sitä vaan tässä pienessä plakkipäässäni olen mietiskellyt, että miksi ihmeessä tarvitsen neurologin luvan rokotteelle, kuulunhan muutenkin riskiryhmään, joka rokotetaan seuraavassa ryhmässä. Tuskin neurologit kovasti ilostuvat, jos jokainen neurologista kroonista tautia sairasvaa potilasta soittelee ja kyselee lupia rokotukselle.
Emma
rokote, sikainfluenssa
Torstai aamusta tuntui melkoisen kuolleelta. Lämpöä saattoi olla hieman, mutta pää tuntui oli hieman kipeä ja nenä aivan tukossa. Sitten vain viestiä opettajalle ja soittoa taksikeskukseen, että enpä tule aamusta kouluun. Nyt tätä kirjottessani alkaa tuntua jo elävältä. Aamulla herätessäni otin Buranan ja jatkoin nukkumista.
Tuntuu olevan influenssan tyylisiä ongelmia. Iho on kipeä ja lämpöä ehkä hiukan. Sikainfluenssaa, eli H1N1, ämä ei ole koska siinä ensimmäinen ongelma on todella korkea kuume. Kuumetta ei ole ja hengittämis ongelmia ei ole.
Pienen nukkumisen jälkeen tuli katsotta Dogma. Suosittelen komedian ystäville, jotka osaavat ottaa uskonnon myös huumorilla. Niin ja vesinokkaeläimet
Seuraavaksi Lidlin neljän juuston pizzaa ja uusin Star Trek.
Perjantai aamu oli samannlainen. Aamun nukuin pitkään ja koitin siitä sitten eteenpäin päästä. Tyttöystävni toi minulle aamusta Finrexiniä, mutta sain juotua sen vasta päivällä Buranan kanssa. Iltapäivästä alkoi jo valoa tunnelin päässä näkymään ja nenäsumute ja kova aivastelu alkoi tuottamaan tulosta. Pää on kuitenkin suuresta määrästä räkää ihan jumissa, mutta eiköhän se tästä.
Seuraavana ajattelin kirjotella Spotifystä. Se kun on niin loistava palvelu.
pikku e
flunssa, h1n1, sikainfluenssa, vurana