Arki palannut
Arki on todellakin palannut ja ryminällä. Koko viikonloppu tuli tapeltua porukoiden (vanhempieni) kanssa. Kyllä varmasti kaikki tietävät, miten he ketkä ovat kaikista lähimpänä meistä tietävät kaikista parhaiten mihin rakoon iskeä ja miten. Sillä he osaavat suututtaa. Itse tällä hetkellä olen vielä niin heikko hermojeni puolesta, että on todella vaikeaa kestää mitään poikkiteloista sanaa. Täytyy sanoa, että ainakin johonkin asiaan asiaan lääkkeet siis vaikuttavat, koska sekä Tysabrinin että Betaferonia käyttäessäni on hermot ovat olleet lujemmat.
Onneksi enää alle kolme viikkoa Copaxoneen, sitten taas varmasti helpottaa.
Mietin suuttumiseni jälkeen, minkälaisen ominaisuuden haluaisitte? Rajoitetaan ominaisuutta sen verran, että sen pitää olla liki mahdottomuus ja olla henkiseltä puolelta. Itse toivoisin, etten osaisi huutaa enkä suuttua tyttöystävälleni. Hänen äänensä saisi rauhoittaa minua ja katseensa sulattaa minut. Olisi hienoa aina soittaa hänelle ja pyytää rauhoittamaan, joka tulisi liki samantien. Oi voih… voi kun tällaisen saisi ja osaisi.
Olen miettinyt kevääseen sopivaa runoa ja kokeilen, jos se syntyisi nyt kirjoittamalla kun päässä se ei valmiiksi tullut.
Purkitettu on.
Mansikat, mustikat ja puolukat.
Sitten vielä suppilovahverot, kanttarellit ja tatitkin.
Ylin hylly tyhjäksi jää, koska niitä purkkeja mukanani kuljetan.
Sieltä löytyy hiustesi tuoksua, siveät suudelmat ja päivän halaukset.
Vielä kun rakkauden voisi purkittaa…
No on se runo tai jotain sinneppäin. Ei ole edes hyvä 
